perjantai 16. elokuuta 2019

HÄTÄ KEINON KEKSII

Kylän huoleton ja hyväntahtoinen keksijä-mestari Armas "Tango" Riekko painii pikavippimolskeilla kuin Pertti Ukkola konsanaan työstäessään keksintöjään valmiiksi. Samassa kiinteistössä aistikasta Cafe Atelje -kahvilaansa pitävä kulturelli toimitusjohtaja Käyrämö hankkiutuu kuitenkin täydelliselle törmäyskurssille keksijän kanssa ja puskee Tangoa pois pihapiiristä ilkeitä keinoja kaihtamatta.

Tilanne kärjistyy ja polvilumpiot ovat vaarassa Tangon ajautuessa lopulta lainaamaan rahaa myös pienellä mopolla kruisailevalta kylän isolta pahalta pojalta. Kipinää kyläyhteisön ruutitynnyriin lyövät toisten asioista häpeilemättä kiinnostunut posteljooni, vanhainkodin härski kissan kidnappaustapaus sekä verkkovirralla toimiva pilkkihaalari.

Sirpaleilta eivät myöskään säästy lainahanat sulkeva pankinjohtaja, paikkakunnan uusi polkupyöräilevä piukkapohkeinen poliisi tai varsinaisen ilotulituksen sytyttävä kesäapulainenkaan.

Läpimurtokeksinnön odottaessa itseään Armaksen ahdinko syvenee ja nähtäväksi jää, keksiikö hätä keinon?

Roolit: 2 miestä, 2 naista, 4 miestä tai naista

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

KIHLAT TAI KONKURSSI

On koittanut se kesä, kun presidentin poika on antanut lupauksensa naimisiinmenosta ja tulossa on isoimmat kihlajaiset, mitä kylällä on koskaan nähty.

Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun järjestelyistä vastaava, maanlaajuisen ravintolaketjun toimitusjohtaja von Strömberg kompastuu nokkeluuteensa ja juhlien pystyttäjäksi saadaan yllättäen paikkakunnan oma piskuinen pitopalvelu, joka lupaa taivaalta kuun ja tähdet siihen kaupan päälle.

Kihlajaisten järjestelyjä ei helpota tulevan sulhasen päivittäin vaihtuva näkemys juhlien kulusta ja kun paikkakunnan ainoa tavarantoimittaja Puhakainen toimittaa tavaroita puhtaasti fiilispohjalta alkaa näyttää siltä, että median hehkuttamat satukihlajaiset pidetään sittenkin joskus toiste.

Paljastuuko von Strömbergin synkin salaisuus, kuinka luomua luomu lopulta on? Käänne todellakin saadaan, mutta nähtäväksi jää katetaanko sen lopputuloksena eteemme kihlaus vai konkurssi.

Roolit: Miehiä: 1, Naisia: 8

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

Kantaesitys Teatteri Ilopisto 2019

KUKA KORJAA KESÄMÖKIN

Taas on se aika kesästä, kun sisaruskolmikko suuntaa viikoksi rakkaalle kesämökilleen äitimuorin kestittäväksi.

Tällä kertaa viikko on ikimuistoinen, sillä ratkaistavana on mökin tulevaisuus. Yhteisymmärrystä ei saada aikaiseksi, vaan asiat ratkaistaan perinteisissä mökkiolympialaisissa. Kesämökin rauhaa häiritsee samalla uusi naapuri sekä onnettomuuksille altis kattoremonttiporukka. Tilannetta ei helpota itse itsensä mökille jälleen kylään kutsuva pikkuserkku, vaikka Lanko-Antero yleensä järjestääkin asian kuin asian.

Kesämökkiviikon aikana järjestettäviin kesähäihin löytyy myös kaikkien yllätykseksi vapaaehtoisia ja lopulta saadaan selvyys siihenkin, kuka korjaa kesämökin.

Roolit: Miehiä: 3, Naisia: 4

Muut roolit:
Kolmen henkilön rakennusporukka, voivat olla miehiä tai naisia.

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

SUULITANSSIT

Suulitanssit on kaikelle kansalle katsottavaksi sopiva hulvattoman vauhdikas 1970-luvun kappaleilla höystetty musiikkikomedia, jonka tapahtumat ajoittuvat 1970-luvun alkupuolelle.
Tanssijärjestelyiden vilskeessä kuullaan sinivalkoisen seitsemänkymmentäluvun suosituimmat laulut.

Eletään aikaa, jolloin kännykät ja henkilöautojen keskuslukitus ovat vielä vain kaukainen haave paikallisen kaikkiennustajan "Hullu-Koistisen" muistivihossa.

Valkoisiin valheisiin taipuvainen Neiti Herttinen on sitkeästi vuodesta toiseen jaksanut järjestää Sulomäen kylän ainoaa kesätapahtumaa. Suuret yleisöjoukot ovat tähän asti karttaneet tapahtumaa, mutta ennakkotiedoista ja lupauksista päätellen tänä vuonna on tulossa jotain aivan ennennäkemättömän huikeaa!

Tansseilla on myös vastustajansa, joiden kanssa suoraselkäinen valehtelija Herttinen kuitenkin sujuvasti tasapainoilee noudattaen ainoaa periaatettaan: "Pieni valkoinen valhe ei haittaa, jos sen päälle voi kertoa vieläkin valkoisemman valheen".

Roolit: Naisia 3, miehiä 3, lisäksi 3 naista tai miestä.

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

Kantaesitys Säkylän Katismaan Kesäteatterissa 2014.

MINNE TUULI KYLÄN KULJETTAA

"Minne tuuli kylän kuljettaa" on musiikkikomedia, jossa eletään keskellä kultaista 60-lukua. Tapahtumien keskiössä on jo lähes puoli vuosisataa toiminnassa ollut kyläkauppa, jonka tulevaisuutta varjostaa kuitenkin järven toiselle puolelle kohonnut supermarketti häikäilemattömän kauppiaansa johdolla. Tästä kesästä ehkä vielä kylällä selvitään ja elämä soljuu lähes vanhaan malliin. Koulun talonmiehen Katri Helena-fanitus lipsahtaa vahvasti hysterian puolelle ja kalastajakaksikko saa edelleen odottaa Pietarin kalansaalistaan. Kylän posteljooni jakelee ne kirjeet ja muut edelleen vähän sinne sun tänne, joten sekametelisoppa alkaa olla keitetty. Kaiken tämän tohinan keskeltä löytyy kuitenkin yksi rohkea, joka tekee kylän tulevaisuuden kannalta ratkaisevan liikkeen.

Roolit: Miehiä: 2, Naisia: 3
Muut roolit: Lisäksi 3 naista tai miestä, kyläläisiä ja kesälomalaitumilla kirmaavia lapsia.

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

KESKELLÄ TIETÄ


Voiko kaksi huoltamoa toimia sulassa sovussa vastakkaisilla puolilla kylän pääväylää? Helposti.
Voiko yksi henkilö rikkoa idyllisen yhteistyön ja aikaansaada ennennäkemättömän palvelusodan? Hyvinkin helposti.
Tilanteet kärjistyvät. Teknisen lautakunnan puheenjohtajan uusi Volvo leikkaa kiinni väärällä hetkellä. Neiti Suhonen herää hiukset vihreiksi värjättyinä. Grillijuhlat peruuntuvat, mutta kylän rallikaksikko löytää hiilille värikkäämpää käyttöä. Lopulta selviää myös se, mihin joku tarvitsee 10 000 litraa bensiiniä yhdellä kertaa...

Roolit: 12 naisia ja 2 miehiä (voi esittää myös 10N/4M)


Kantaesitetty Vammalassa 2004, uudistettu versio valmistunut 2013.

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

KATSOTAAN KALENTERISTA


Vappu Peltonen.

Aikatauluttamisen asiantuntija.
Välittää asunnon kuin asunnon, vaikka vappuna, jos se lukee kalenterissa.

Vapun kalenterissa on kaikki. Esittelyt, neuvottelut, suunnitelmat sapattivuodesta, lasten harrastukset, suihkussa käynnit, pissatauot ja hampaiden harjaamiset. Kalenterissa on ihan kaikki. Ja sitten se katoaa...

Roolit: Naisia 2, Miehiä 2, lisäksi 2 miestä tai naista.

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

VAROKAA, MUMMO TULEE!

Käpälämäen kesäjuhlien viime vuoden katastrofi uhkaa toistua ja hyvät neuvot ovat nyt kalliit.

Nuori rakkaus ei saa sanaa suustaan, kun taas Karppasen kertosäeorkesterin solistia rytmimunineen ei saada hiljaiseksi vaikka haluttaisiin.
Kyläjuhlien kynnyksellä Jauhiaisen kolmoisveljekset hämmentävät yhdennäköisyydellään ja kesäisten kertosäkeitten soidessa yhteislaulultakaan ei vältytä.
Toimiiko Mummon suuri salainen suunnitelma kellontarkasti loppuun asti?

Varokaa, mummo tulee!

Roolit: Naisia 3, miehiä 2.
Muut roolit: Bändin jäseniä ja kylän lapsia.
(roolitus voi olla myös 3N/3M)

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

Kantaesitys Rämsöön kesäteatterissa 2012.

VÄHÄN VIELÄ VITIKAINEN

Tervaharju. Kunta keskisessä Suomessa.
Vitikainen. Nainen parhaassa iässä.
Molemmilla menee yhtä hyvin.

Kulttuuri- ja liikuntasihteeri Vitikainen, säästöjen erikoisnainen talousjohtaja Kiiski ja velvollisuutensa sujuvasti muille delegoiva pormestari Pykälä heittävät paikkakunnan elinvoimaisuuden nousukiitoon, jonka jarruna ovat ainoastaan epäterveelliset elämäntavat. Toimintojen tehostamisessa lähestytään äärirajoja, kun kunnanlääkäri yhdellä kertaa kaikki 8 flunssapotilasta ja kotipalvelu kulkee apua tarvitsevien luokse palopäällikön virka-autolla, hälytystehtävien yhteydessä. Vitikaisen kapeille hartioille kasataan liian paljon ja liian helposti, mikä ajaa yhteisön tilanteeseen, jota emme ehkä haluaisi nähdä...vai haluammeko sittenkin? Sopii, sopii, aina sopii, ja jos ei sovi niin sovitellaan!

Roolit
3 naista, 1 mies, lisäksi 4 miestä/naista
(sekä kolme pienempää roolia, jotka voi esittää yksi henkilö tai 3 miestä/naista).

Tapahtumapaikka
Kunnanvirastotalo, jonka pihamaalla grillikoju.

Näytelmän paikallisuudesta
Kannustamme teitä tekemään tarvittavat muutokset, jotta näytelmästä tulisi teille mahdollisimman
paikallinen. Muuttakaa halutessanne kieli paikkakunnan murteelle. Näytelmässä on muutamia
viittauksia paikkakunnan paikkoihin, vaihtakaa niiden tilalle oman kuntanne paikat.

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

Kantaesitys Teatteri Mellarissa 2011.

TAHDOTKO NAIMISIIN

Myötämäki on kunta, jossa on kahdenkymmenen vuoden ajan järjestetty "Tahdotko naimisiin" -tapahtumaa, jossa valittu pariskunta voittaa itselleen julkiset häät.

Ongelmaksi muodostuu se, että vaivalla löydetyn hääparin osallistuminen yhtäkkisesti peruuntuu. On vain 12 tuntia aikaa löytää uusi hääpari. Pieneltä kylältä kahden avioon haluavan löytyminen osoittautuu yllättävän vaikeaksi.

Roolit: 3 naista, 2 miestä, 2 naista/miestä.

Näytelmän käsikirjoitukseen voi helpoiten tutustua osoitteessa www.naytelmat.fi

Kantaesitys Toijalan näyttämöllä kesällä 2009.